113
SUOMI
d ) Oikosulku voi aiheuttaa nesteen vuotamisen akusta.
Vältä koskemasta tähän nesteeseen. Jos nestettä
pääsee vahingossa iholle, huuhtele vedellä. Jos
tätä nestettä pääsee silmään, ota yhteys lääkäriin.
Akkuneste voi ärsyttää tai aiheuttaapalovamman.
6) Huolto
a ) Korjauta työkalu valtuutetulla asentajalla.
Varaosina on käytettävä vain alkuperäisiä vastaavia
osia. Tämä varmistaa sähkötyökalunturvallisuuden.
Kuviosahojen lisäturvaohjeet
• Pidä työskentelyn aikana kiinni ainoastaan
moottorityökalun eristetyistä tarttumapinnoista, jos
leikkaava lisävaruste voi joutua kosketuksiin piilossa
olevan sähköjohdon tai laitteen oman johdon kanssa.
Kosketus jännitteelliseen johtoon tekee myös työkalun
näkyvillä olevat metalliosat jännitteellisiksi, ja ne aiheuttavat
sähköiskun työkalun käyttäjälle.
• Kiinnitä työstettävä kappale ruuvipuristimilla
tai muulla sopivalla tavalla vakaaseen alustaan.
Työstettävän kappaleen pitäminen käsissä tai kehoa vasten
on epävakaata ja saattaa johtaa hallinnan menetykseen.
• Anna moottorin pysähtyä kokonaan ennen kuin vedät
terän uurroksesta (leikkauksen muodostama aukko).
Liikkuvan terän siirtäminen voi aiheuttaa terän rikkoutumisen,
työkappaleen vahingoittumisen tai hallinnan menetyksen ja
mahdollisen henkilövahingon.
• Pidä kahvat kuivina, puhtaina, öljyttöminä ja
rasvattomina. Tämä mahdollistaa työkalun paremman
hallinnan.
• Pidä terät terävinä. Tylsät terät voivat aiheuttaa sahan
yllättävän kääntymisen tai sakkaamisen paineen alla.
• Puhdista työkalu usein, erityisesti vaativan käytön
jälkeen. Pöly ja metallipartikkeleita sisältävä hioma-
aine kerääntyvät usein sisäpinnoille ja voivat luoda
sähköiskunvaaran.
• Älä käytä tätä työkalua pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti.
Työkalun käytön aiheuttama tärinä voi aiheuttaa sormien,
käsien ja käsivarsien pysyvän vaurion. Käytä käsineitä
tarjoamaan lisäpehmustetta, pidä usein taukoja ja rajoita
päivittäistä käyttöä.
Vaarat
Turvamääräysten noudattamisesta ja turvalaitteiden
käyttämisestä huolimatta tiettyjä vaaroja ei voida välttää. Näitä
ovat seuraavat:
• Kuulonheikkeneminen.
• Lentävien kappaleiden aiheuttamathenkilövahingot.
• Käytön aikana kuumenevien varusteiden
aiheuttamatpalovammat.
• Pitkäaikaisen käyttämisen aiheuttamathenkilövahingot.
Sähköturvallisuus
Sähkömoottori toimii vain yhdellä jännitteellä. Tarkista aina,
että akun jännite vastaa laitteen tyyppikilpeen merkittyä
jännitettä. Tarkista myös, että latauslaitteen jännite vastaa
sähköverkonjännitettä.
Tämä
-latauslaite on kaksoiseristetty EN60335
-säädösten mukaisesti, joten maadoitusjohtoa
eitarvita.
Jos virtajohto vaurioituu, se on korvattava uudella johdolla,
jonka voi hankkia
in huolto-organisaationkautta.
Jatkojohdon käyttäminen
Jatkojohtoa saa käyttää vain, jos se on ehdottoman
välttämätöntä. Käytä latauslaitteen vaatimukset täyttävää
hyväksyttyä jatkojohtoa. Lisätietoja on Teknisissä tiedoissa.
Johdinten pienin koko on 1mm
2
ja suurin pituus 30m.
Jos käytät johtokelaa, kelaa johto aina kokonaanauki.
SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET
Latauslaitteet
-laturit eivät vaadi säätöä ja niiden käyttö on suunniteltu
mahdollisimmanhelpoksi.
Tärkeitä turvallisuusohjeita latauslaitetta
käytettäessä
SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET: Tämä ohjekirja sisältää tärkeitä
turvallisuus- ja käyttöohjeita yhteensopiviin akkulatureihin (katso
Tekniset tiedot).
• Lue kaikki laturin, akkuyksikön ja akkuyksikköä käyttävän
tuotteen ohjeet ja varoitusmerkinnät ennen laturinkäyttöä.
VAROITUS: Sähköiskun vaara. Älä päästä nestettä laturin
sisään. Se voi aiheuttaasähköiskun.
VAROITUS: Suosittelemme vikavirtasuojalaitteen käyttöä,
jonka vikavirtasuojan laukaisuvirta on enintään30mA.
HUOMIO: Palovamman vaara. Loukkaantumisriskin
vähentämiseksi lataa vain ladattavia
-akkuja.
Muun tyyppiset akut voivat haljeta ja aiheuttaa
henkilövahingon javaurioita.
HUOMIO: Lapsia tulee valvoa ja varmistaa, että he eivät
leikilaitteella.
HUOMAUTUS: Joissakin olosuhteissa vieras materiaali
voi aiheuttaa oikosulkuja laturin sisällä oleviin
suojaamattomiin latauskontakteihin laturin ollessa
kytkettynä sähköverkkoon. Vieraat johtavat aineet, kuten
teräsvilla, alumiinifolio tai metallihiukkaskertymät, niihin
kuitenkaan rajoittumatta, on pidettävä poissa laturin
aukoista. Irrota laturi aina tehonsyötöstä, kun laturissa
ei ole akkua. Irrota laturi tehonsyötöstä ennen kuin yrität
puhdistaasitä.
• ÄLÄ YRITÄ ladata akkuyksikköä millään muulla
laturilla kuin tässä käyttöohjeessa mainituilla. Laturi ja
akkuyksikkö on suunniteltu erityisesti toimimaanyhdessä.
• Näitä latureita ei ole tarkoitettu käytettäväksi
mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin ladattavien
-akkujen lataamiseen. Muu voi aiheuttaa tulipalon
tai jopa kuolettavan sähköiskunriskin.
• Älä jätä laturia sateeseen tailumeen.